Yltäkylläinen arkkitehtuurikaupunki Tallinna

Toompean rinteessä sijaitsi jo 1000-luvulla linnoitus ja nykyisen Raatihuoneentorin paikalla oli asutusta ja aidattu tori. Lähistöllä toimi lisäksi kaksi kauppatoria, skandinaavien tori ja venäläinen tori.

Ristiretkeläisten saavuttua vuonna 1219 Toompealle rakennettiin linna ja tuomiokirkko. Ensimmäisen muurin rakentaminen Toompean suojaksi alkoi vuonna 1229. Alakaupunkiin ensimmäisen suojamuurin rakennutti kuningatar Margareeta vuonna 1265. Meidän päiviimme saakka säilynyt ympärysmuuri on 1300-luvulta. Kaksiosainen kaupunkirakenne muodostui silloin – Viron herttuakunnan pääkaupunki Toompea (Domberg eli yläkaupunki) ja hansakaupunki Reval eli alakaupunki.

Merkittävintä aikaa Tallinnan arkkitehtuurin kehityksessä olivat 1200–1500-luvut. Täkäläiseen goottilaiseen rakennustaiteeseen vaikuttivat Gotlannin, Ala-Reininmaan, Westfalenin ja myöhemmin hansakaupunkien sekä Saksalaisen ritarikunnan arkkitehtuurin tyylit. Omaleimaisuutta antoi paikallinen rakennusmateriaali kalkkiliuske.

1300-luvulle tultaessa Tallinnan linnasta oli kehittynyt yksi Liivinmaan ritarikunnan mahtavimmista linnoituksista. Linnan pohjapiirros ja arkkitehtoninen askeettisuus ja yksinkertaisuus olivat esikuvina alueen muille puolustusrakennelmille. Myöhemmältä jälleenrakentamiselta ovat sittemmin pelastuneet vain länsi- ja pohjoispuolen ulkomuuri sekä kolme tornia, joista yksi on koko nykyisen valtakunnan symboli – Pitkä Hermanni.

1400-luvulla (myöhäisgoottilaisella kaudella) Tallinnaan rakennettiin raatihuone, kiltatalo, luostarirakennuksia ja asuintaloja. Tämän aikakauden tunnusmerkkejä ovat korkeat fasadit ja niiden kattoikkunat. Erityyppisten talojen joukossa dominoi ns. diele–dornse-talo, jonka sisällä on kaksi erillistä tilaa. Diele on avara, kahden kerroksen korkuinen tila, jossa on tulisija ja jota käytettiin konttorina tai verstaana. Dielen takana sijaitsee asuintila dornse, jota lämmitettiin keskiaikaisella lämmitysjärjestelmällä, kuumaan ilmaan perustuvalla kalorifeerilaitoksella. Talon yläkerrokset, kellarit ja ullakot olivat varastotiloja.

Tällaisia taloja rakennettiin ensin Pikk-kadulle (ns. Kolme sisarta, Pikk 71), Lai-kadulle (ns. Kolme veljestä, Lai 38, 40, 42) ja Vanhalle torille (Isä ja Poika, Kuninga 1).

Tallinnan vanhakaupunki kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon hyvin säilyneenä keskiaikaisena kaupunkina. Se on ainutlaatuinen Itämeren alueella, mutta laajemminkin koko Euroopan mittakaavassa.

Renessanssirakennuksia on säilynyt Tallinnassa vähän. Esimerkiksi sopii kuitenkin Mustapäiden kiltatalo (1597), Pikk 26. Useimmiten renessanssi ilmenee Tallinnan rakennusten koristeellisuudessa, varsinkin kaiverretuissa yksityiskohdissa ja koristeellisissa maalauksissa.

1600-luvulla Tallinnaan saapui uusi tyylisuunta – barokki, tarkemmin sanottuna protestanttinen, pohjoismainen barokki. Se on kaikin puolin hyvin pidättyväistä ja sitä luonnehtivat tarkoituksenmukaisuus ja yksinkertaisuus.

1700-luvulla barokki näkyi lähinnä jälleenrakennushankkeissa – Pietari Suuren valtakaudesta alkaen aina 1700-luvun puoliväliin saakka kaikkialla Venäjän keisarikunnassa Pietaria lukuun ottamatta, oli kiven käyttö rakennusmateriaalina kielletty.

Tallinnan barokkihelmi on Rosenin palatsi (1670-l., Pikk 28), joskin mahtipontisin on tietysti italialaista barokkia edustava Kadriorgin linna. Sen on suunnitellut arkkitehti Niccolò Michetti (1718, A. Weizenbergi 37). Näytteeksi aikakaudesta sopii myös Viron kuvernöörin asuinrakennus ja kuvernementtihallituksen rakennus (Toompean linna), joka edustaa varhaista klassismia rokokoovivahtein (1773, arkkitehti Johann Schulz, Lossi plats 1). Stenbockien talo (1685, Lai 17), joka kuului välillä A. D. Menšikoville, edustaa hollantilaista barokkia.

Pyhän Nikolauksen eli Nigulisten kirkon pohjoispuolisen etuhuoneen fasadi koristeltiin 1600-luvulla veistoksilla, mutta aivan vuosisadan lopulla sen tornin huippu jälleenrakennettiin barokkityyliseksi (Niguliste 3).

Uusklassismin kaudella (1700-luvun loppu–1800-luvun alku) rakennettiin yläkaupunkiin paljon uutta, kun taas alakaupungissa harrastettiin muutosrakentamista. Moni alakaupungin keskiaikainen julkisivu sai ajanmukaisen uusklassistisen ilmeen. Sisäpihojen puolelta talot jäivät useimmiten kuitenkin goottilaisiksi.

Hienoja näytteitä uusklassismista Tallinnassa ovat: Viron hallitusrakennus (n. 1790, Rahukohtu 3), Rosenin talo (1830, Lai 5), Benckendorffin talo (1814, Kohtu 8) ja ensimmäinen kupolirakennus Nikolain kirkko (1827, Vene 24).

1800-luvun puolivälissä muotiin tulivat kertaustyylit ja ekletismi. Niiden ensi ilmentymiä Tallinnassa olivat Kanutin kiltatalo (1864, Pikk 20; alkujaan Tudor-goottilaista tyyliä) sekä Ritarihuone (1848, Kiriku plats 1). Aleksanteri Nevskin katedraali (1900, Lossi plats 10) edustaa pseudovenäläistä tyyliä, kun taas Reichmannin talo (1909, Pikk 21/23) on mielenkiintoisin uusmanierismin näyte.

1800-luvun jälkipuolelta alkaen Tallinnan keskus alkoi siirtyä nopeasti. Vuosisadan loppuun mennessä oli saatu aktiivisesti rakennettua Virunaukion ja Tõnismäen välistä aluetta, ja uusi ja vanha kaupunki alkoivat nopeassa tahdissa kasvaa kiinni toisiinsa. 

Kotoisen rakennusmateriaalin ansiosta uuden aikakauden teollisuusarkkitehtuuri muistuttaa vanhankaupungin rakennustaidetta. Esimerkeiksi tästä käyvät Rotermannin varastot ja tehtaat (Rotermanni 8) sekä Rosenin pirtutehdas (Mere pst 6).

1900-luvulla Tallinnaan saapuu Euroopassa jo vallitseva jugend, etenkin sen pohjoismainen suuntaus, missä suomalaisilla oli suunnannäyttäjän rooli.

Tällä aikakaudella Tallinnassa työskentelivät tunnetut suomalaiset arkkitehdit Armas Lindgren, Herman Gesellius ja Eliel Saarinen. Vuonna 1913 Saarinen laati ensimmäisen suur-Tallinnan yleiskaavaehdotuksen, jonka mukaisesti kaupankäynnin oli määrä siirtyä vanhankaupungin ulkopuolelle. 

Toinen Tallinnaan levinnyt jugendsuuntaus oli eklektis-dekoratiivinen ns. riikalainen jugend. Se on ilottelevampaa ja erottuu runsaalla koristeellisuudellaan. Erinomainen näyte tästä tyylistä on arkkitehti J. Rosenbaumin suunnittelema Draakonin galleria (1910, Pikk 18).

Tällä aikakaudella kaupunki siirtyi pois historiallisesta ytimestään. Syntyi Tallinna – itsenäisen Viron pääkaupunki.

1930-luvun tallinnalainen arkkitehtuuri oli sekoitus traditionalismia, funktionalismia, art déco’ta ja pohjoismaista uusklassismia. Se on erittäin tunnistettavaa ja vahvaa, etenkin suorakaiteen muotoisten pohjapiirrosten ja silloin suositun ruskean ja harmaan antrasiittirappauksen ansiosta. 1930-luvun lopulla oli suosittua käyttää ulkoverhoilussa dolomiittilevyä ja murrettua kalkkiliusketta. 

Juuri 1900-luvun funktionalismi on se, joka antaa Tallinnan ydinkeskustalle todella kansallisen ilmeen.

Toista maailmansotaa edeltäneen ajan arkkitehtuuriin voi tutustua Tõnismäellä ja Pärnu maanteen varrella, Raua-kadulla sekä Poliisien puiston alueella.

Neuvostoaika antoi Tallinnan arkkitehtuurille kaksi originaalia tyylisuuntaa – 1940–1950-lukujen stalinistisen klassismin sekä 1950–1980-lukujen neuvostoliittolaisen modernismin. Tallinnan arkkitehtuurin erikoisuus muihin Neuvostomaihin verrattuna oli porvarillisuus, minkä vuoksi Tallinna oli suosittu filmauskohde elokuvantekijöille, jotka halusivat kuvata ns. länsimaista elämää.

Sodan jälkeen Viroon jääneet arkkitehdit jatkoivat sotaa edeltävässä tyylissä. Siinä näkyvät saksalaiset vaikutteet – korkeat kivikatot ja 1930-luvulle ominainen harmaa tai ruskea rappaus. 

Jo 1950-luvun alussa jalansijaa sai kansainvälinen stalinistinen klassismi.

Tällä aikakaudella Tallinnaan lähetettiin joko töihin tai harjoitteluun arkkitehtejä Leningradista. He antoivat kaupungin ilmeeseen neuvostoliittolaisuutta, mikä teki siitä ideologisesta näyttävämmän ja ilmaisi paremmin Stalinin kauden ihanteita, mutta kyseessä olivat kuitenkin tyyppiprojektit.

Erityisen kiinnostavia ovat 1950–1960-luvuilla rakennetut Mustamäe, Pirita ja Nõmme, jotka eivät mitenkään muistuta saman aikakauden muuta neuvostoliittolaista rakentamista.

Heti Hruštšovin suojasään alussa 1960-luvulla Tallinnassa tehdään kokeiluja eri tyylisuunnilla. Kaupunkiin kohoaa rakennuksia, jotka eivät ole vain Tallinnan vaan koko liittotasavallan symboleita. Rautaisesta esiripusta huolimatta virolainen arkkitehtuuri saa uusia, moderneja vaikutteita Pohjois-Euroopasta ja erityisesti Suomesta. Modernismin erikoisuutena on juuri sen kansainvälisyys.

1980-luvulla Tallinnaan rakennetaan brutalismia edustavia rakennuksia, joista suurin osa valmistui vuoden 1980 Moskovan olympialaisten purjehdusregattaa varten. Juuri silloin valmistuivat Piritan tie ja rantapromenadi, jotka yhdistävät Piritan ja Olympiapurjehduskeskuksen.

1970-luvun elementtitalojen kauden ja 1990-luvun neuvostomodernismin jälkeen jo siihen aikaan edistyksellisenä pidetty virolainen arkkitehtuuri otti merkittävän harppauksen eteenpäin. 

Viimeaikaiset rakennushankkeet ovat muuttaneet kaupungin ilmettä huomattavasti. Nykyarkkitehtuurista kiinnostuneille riittääkin Tallinnassa nähtävää. Tänä päivänä virolaiset rakennukset heijastelevat Pohjois-Euroopassa vallalla olevia suuntauksia. Tyypillistä on tarkoituksenmukaisuus, nykyaikaisten materiaalien käyttö (esim. luonnonmateriaalit kuten puu) ja energiatehokkuus.

Hyvä esimerkki on taidemuseo Кumu (2006, Valge 1). Kiviseen maisemaan sovittautuva rakennus suoraan sanottuna kohoaa maan sisältä ja hienovaraisesti siirtää historiallisen korttelin rajoja.

Tallinnan modernien rakennusten yhteydessä maininnan arvoisia ovat pyhäköt – uusi Pyhän Birgitan luostari (2001, Merivälja tee 18) sulautuu harmonisesti ympäristöön ja kantaa eteenpäin vanhan, 1400-luvulta peräisin olevan, raunioituneen luostarirakennuksen perintöä. Tallinnan synagoga (2007, Karu 16) on kiehtova ratkaisu, jossa ulkoa varsin vaatimatonta rakennusta koristaa upea interiööri.

Uudisrakentamisen ohella kunnostetaan paljon vanhoja rakennuksia. Monia niistä yritetään säilyttää mahdollisimman hyvin.

Vanhassa Rotermannin teollisuuskorttelissa (Rotermanni 8) sijaitsee nyt uusi konseptikokonaisuus, jossa vanhoja tehdasrakennuksia täydentävät uudiskohteet. Kortteli on nousemassa keskeiseen asemaan keskikaupungin arkkitehtuurissa.

Vanhaan sähkölaitokseen on hiljattain avattu Energian oivalluskeskus ja luovuuskeskittymä Kulttuurikattila (Põhja puiestee 27a).

Viime aikojen huomattavimpia projekteja on ollut Merimuseo, joka perustettiin vanhaan vesitasohalliin (1917). Hangaarit itsessään ovat upea teräsbetonikupolirakennus, joka on harvinainen koko maailman mittakaavassa (Vesilennuki 6).